Liput ja info

Rap City on Jyväskylän Lutakonaukiolla 28.5. ensimmäistä kertaa järjestettävä Suomen ajankohtaisimpien rap-nimien tähdittämä yhden päivän kestävä ulkoilmatapahtuma. Lavalla nähdään Gettomasa, ibe, Etta ja Sexmane, Pyrythekid, Shakkii, Pessa, Ares ja Senya. Festivaalipäivää säestävä Dj:t Vicky & Ulrika. Rap City:n taustalta löytyvät Blockfestin tekijät. 

Artistien esiintymisajat ilmoitetaan lähempänä tapahtumapäivää. Portit aukeaa klo 15.

Rap City:n ikäraja on K-18 ja tapahtuma-alueella on anniskelua. Menossa mukana CULT✌🏼

TIKETTI

YLEISTÄ:

  • Rap City on vain täysi-ikäisille suunnattu tapahtuma (K18). Tapahtumaan ei pääse alaikäiset huoltajankaan seurassa, eikä tapahtuma ole velvollinen palauttamaan alaikäiselle ostettua lippua. Tapahtuman sisäänpääsyn yhteydessä suoritetaan ikärajavalvontaa ja asiakkaan tulee esittää voimassa oleva henkilöllisyystodistus pyydettäessä. 
  • Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn tapahtumaan vain kerran. 
  • Tapahtumassa on anniskelua.
  • Emme vastaa kolmannelta osapuolelta ostetuista tai saaduista lipuista emmekä niiden toimivuudesta. Vastuu on aina ostajalla. Suosittelemme vahvasti ostamaan liput vain viralliselta lipunvälittäjältä. 
  • Saavutettavuus: Pyörätuolia käyttävät tai muut avustajaa tarvitsevat asiakkaat voivat ostaa peruslipun tapahtumaan verkkokaupasta, avustaja pääsee sisään samalla lipulla. Avustuksen tarve tulee tarvittaessa todistaa sisäänkäynnillä esim. Vammais- tai saattajakortilla tai muulla virallisella todistuksella. 
  • Tapahtuma pidättää oikeudet aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin.  

Tapahtuman jatkot: 

Rap City Jyväskylä -tapahtuman jälkeen viralliset jatkot ovat Club Escapessa. Voit varmistaa paikkasi jatkoilla ennakkoon ostamalla Rap City + jatkot yhdistelmälipun hintaan 59,00 €. Lipputyypi oikeuttaa sisäänpääsyn sekä jonon ohituksen jatkopaikkaan.  

Rap City Jyväskylän viralliset jatkot:  Levyissä Dj:t Vicky & Ulrika sekä The Sesh.

Club Escape, Kauppakatu 32, 40100 Jyväskylä